
Taideterapia- ryhmä
Taideterapia antaa mahdollisuuden tutustua tunteisiimme, tunneperimäämme ja niiden myötä näkemään miten eletty elämä näkyy meissä tässä hetkessä. Taideterapian avulla voimme löytää merkityksiä itsestämme ja elämästämme. Voimme tutustua omaan itseemme ja tutustua omiin toimintamalleihimme. Taideterapiaan voi tulla kuka tahansa, joka kokee halua ja tarvetta työstää omaa minuuttaan ja tunteitaan. Taideterapiasta voi saada tukea vaikeaan elämäntilanteeseen tai omaan mielen tasapainon löytämiseen. Muun muassa luovalla kuvallisella tai liikkeellisellä ilmaisulla voi purkaa ja käsitellä asioita, joita voi olla vaikeata sanallisesti ilmaista. Taideterapiassa maalataan omia tunteita ja kehosta nousseita tuntemuksia.
Ryhmässä keskitytään yksilötyöskentelyyn, mutta jaamme prosessin ryhmän kesken ja jokainen jakaa omastaan juuri sen verran kun itselle hyvältä tuntuu. Kurssille tultaessa ei tarvitse osata maalata tai piirtää, sillä lopputulos ei ole tärkein vaan itse prosessi.
Otathan huomioon, että toiminta tapahtuu lapsentasolla, eli lattiatasolla.
Ryhmässä on vaitiolovelvollisuus, joka koskee jokaista ryhmän jäsentä.
Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautumisen yhteydessä peritään ilmoittautumismaksu 75€, joka vähennetään kokonaishinnasta.
Taideterapiaryhmä: Joka toinen tiistai (6x 2.5h) klo. 17.30-20.00 (2.9, 16.9, 30.9, 14.10, 28.10 ja 11.11.)
Kokonaishinta: 290€ (á 19€/h) sisältää kaikki materiaalit+ iltateen. Maksu voidaan suorittaa kahdessa erässä.
Max: 6-8 osallistujaa
sis. alv 0-25.5%